Kuulumisten vaihtamista

Viimeaikoina on monta kertaa sattunut vastaavanlainen tilanne:

Minä: Moikka! Mitä kuuluu?

Sinä: Hyvää kiitti, koulua ja kiirettä ja kuulumisten kertominen X... Mitäs sulle kuuluu?

Minä: No eipä kummempia, töitä, kouluhommia ja muuttojuttuja/pakkaamista ja semmoista.

Sinä: Aijaa! Mihin sä muutat?

Minä: Muutan tammikuussa Englantiin

Sinä: En mä oo tiennyt/tommonen "pieni kuuluminen"/mikset sä oo kertonut/joku muu vastaava reaktio!!!

Okei. Rehellisesti sanoen olen kuvitellut puhuvani vain ja ainoastaan muutosta kavereideni kyllästymiseen saakka. Ehkäpä olen puhunut vain samoille ihmisille (...eli äidille :*) niin paljon, että en osaa pitää ihmisiä enää kärryillä missä mennään.

Se on aina jotenkin kutkuttavaa, kun ihmiset kysyvät minne muutan. Vastauksena he odottavat varmaan Kalevaa tai maksimissaan Helsinkiä, mutta pamauttaessani Englannin ihmiset innostuvat puolestani aivan mielettömästi, mikä on aivan ihanaa! Omasta puolestani harmittaa, että ihmiset vertaavat omat kuulumisensa siihen: sen jälkeen en saa tietää enempää heidän juttujaan, sillä heitä kiinnostaa tottakai mielettömästi tietää asiasta enemmän.

En ole huomionhakuinen ihminen. Pidän pyytteettömästä huomiosta (joo vaikka nyt itsestäni "bloggailenkin" :D), enkä osaa reagoida saadessani huomionosoituksia. En pidä ihmisistä, jotka puhuvat päälle tai esiintyvät saadakseen huomiota - tai tullakseen huomatuksi. On tavallaan vaikeaa kertoa ihmisille muutosta, sillä se saa aina huomion keskipisteen. Lähtiessäni välivuoteni jälkeen silloisesta työpaikastani koin myös lähes kiusalliseksi sen huomion määrän, minkä sain lähtöni vuoksi. Hämmennys sekoittuu kiitollisuuteen ja kiusallisuus unohtuu, mutta tällä hetkellä on hämmentävää nähdä kuinka montaa ihmistä tämä pieni muutto liikuttaa. Sympaattista? Erittäin.