Filosofinen bussimatka
Olen tänään vaatimattomasti mietiskellyt elämän tarkoitusta. On vaikea sanoa, mistä ajatus edes tuli päähäni. Istuin bussissa märillä vaatteilla, sillä sade oli yllättänyt kävelijän. Kuuntelin melankolista musiikkia ja tilanne oli suoraan kuin jostain musta-valkoisesta indie-leffasta - ainakin noin melkein. Oikeasti kuulokkeista soi Disco Ensemblen Second soul. Huonosti nukutun yön jäljiltä fiilikset oli yhtä melankoliset kuin suomalainen syksy, eli lähtökohdat itsessään olivat aika kohdallaan. Ymmärrän, että postauksen ajatus on melkoisen herkkä ja herättää paljon keskustelua itse kussakin, mutta nämä ovat päivän ajatuksiani aiheesta, ja ajatuksethan on tehty kehittyviksi.
Olen keskustellut työkavereiden kanssa erityisen paljon siitä, kuinka tuntuu, että erittäin moni ihminen vakiintuu. Lähi- ja tuttavapiirissäni on alkanut tasaiseen tahtiin ilmestyä joko raskaus- tai kihlausuutisia, mikä tietysti en osaa sitoutua edes kasveihini -iinaa on hämmentänyt melkoisen lailla. Eräs tuttavani on saanut lapsia jo parikymppisenä, eli hänellä on aikuiset lapset alle 40-vuotiaana. Hän on aina tiennyt saavansa lapsia, joten uskoisin, että hänen tekemät valinnat ovat myös tukeneet haavetta perheestä.
Tänään kuitenkin rupesin miettimään, onko jokaisen ihmisen elämän tarkoitus rakentaa perhe? Omasta mielestäni vastaus on erittäin yksinkertainen - ei tietenkään! Rakastua? Idiomaattisesti ajateltuna ketäänhän ei voi pakottaa rakastumaan, eli ei sekään voi olla vastaus. Entäpä uran luominen, ei sekään voi olla elämän tarkoitus, sillä esimerkiksi kotiäidit ovat luoneet elämälleen tarkoituksen myös ilman uraa. Entäpä ne yksinäiset ihmiset? Ne, jotka eivät saaneet apua ja päätyivät tekemään valinnan, joka jätti heidän elämänsä liian lyhyeksi. Mikä heidän elämän tarkoitus on silloin ollut, sillä kaikkien elämällä on tarkoitus.
En usko, että on olemassa yhtäkään merkityksetöntä elämää. Toisen elämän tarkoitus on luoda perhe ja toisen luoda ura, joka muuttaa maailmaa. Nämä yksinäiset ihmiset, ehkä heidän elämän tarkoitus on ainakin radikaalilla teollaan muuttaa jonkun maailmaa. Tehdä herätys, vaikuttaa siihen, mitä he ajattelevat. Olla merkityksellisiä ymmärtämättä sitä.
Olen aina ihannoinnut ihmisiä, jotka tekevät jollain tavoin vaikutuksen toiseen. Uskon, että jokainen ihminen, jokainen ajatus, jonka kuulen, on uusi oppi ja muuttaa minua. Jokainen kirja, jonka olen lukenut tai tulen lukemaan, tulee vaikuttamaan ajatuksiini. Olen aina halunnut herättää toisissa tunteita, olla mielenkiintoinen ja auttaa muita ymmärtämään jotain toista edes hieman paremmin. Aikaisemmin olen ajatellut, että oman elämäni tarkoitus on rakastua, tehdä ura ja saada perhe. Ehkä tarkoitus onkin tulla rakastetuksi ja saada muut rakastamaan edes hieman enemmän. Tehdä vaikutus, herättää tunteita. Uusia ajatuksia, joita ei vanhoilta ajatustavoiltaan osannut löytää.
Mistä sen tietää, mikä on elämän tarkoitus? Ei varmasti mistään. Sen voi aavistaa, silloin kun kaikki on hyvin, mutta lähelle kokonaista vastausta ei varmasti ikinä pääse.
Ps. Tiedättekö sen tunteen, kun selkää saa venyttelemällä naksautettua? Tästä fiiliksestä on kirjoittaessa nautittu, kannatti istua ja näpytellä. :D
Olen keskustellut työkavereiden kanssa erityisen paljon siitä, kuinka tuntuu, että erittäin moni ihminen vakiintuu. Lähi- ja tuttavapiirissäni on alkanut tasaiseen tahtiin ilmestyä joko raskaus- tai kihlausuutisia, mikä tietysti en osaa sitoutua edes kasveihini -iinaa on hämmentänyt melkoisen lailla. Eräs tuttavani on saanut lapsia jo parikymppisenä, eli hänellä on aikuiset lapset alle 40-vuotiaana. Hän on aina tiennyt saavansa lapsia, joten uskoisin, että hänen tekemät valinnat ovat myös tukeneet haavetta perheestä.
Tänään kuitenkin rupesin miettimään, onko jokaisen ihmisen elämän tarkoitus rakentaa perhe? Omasta mielestäni vastaus on erittäin yksinkertainen - ei tietenkään! Rakastua? Idiomaattisesti ajateltuna ketäänhän ei voi pakottaa rakastumaan, eli ei sekään voi olla vastaus. Entäpä uran luominen, ei sekään voi olla elämän tarkoitus, sillä esimerkiksi kotiäidit ovat luoneet elämälleen tarkoituksen myös ilman uraa. Entäpä ne yksinäiset ihmiset? Ne, jotka eivät saaneet apua ja päätyivät tekemään valinnan, joka jätti heidän elämänsä liian lyhyeksi. Mikä heidän elämän tarkoitus on silloin ollut, sillä kaikkien elämällä on tarkoitus.
En usko, että on olemassa yhtäkään merkityksetöntä elämää. Toisen elämän tarkoitus on luoda perhe ja toisen luoda ura, joka muuttaa maailmaa. Nämä yksinäiset ihmiset, ehkä heidän elämän tarkoitus on ainakin radikaalilla teollaan muuttaa jonkun maailmaa. Tehdä herätys, vaikuttaa siihen, mitä he ajattelevat. Olla merkityksellisiä ymmärtämättä sitä.
Olen aina ihannoinnut ihmisiä, jotka tekevät jollain tavoin vaikutuksen toiseen. Uskon, että jokainen ihminen, jokainen ajatus, jonka kuulen, on uusi oppi ja muuttaa minua. Jokainen kirja, jonka olen lukenut tai tulen lukemaan, tulee vaikuttamaan ajatuksiini. Olen aina halunnut herättää toisissa tunteita, olla mielenkiintoinen ja auttaa muita ymmärtämään jotain toista edes hieman paremmin. Aikaisemmin olen ajatellut, että oman elämäni tarkoitus on rakastua, tehdä ura ja saada perhe. Ehkä tarkoitus onkin tulla rakastetuksi ja saada muut rakastamaan edes hieman enemmän. Tehdä vaikutus, herättää tunteita. Uusia ajatuksia, joita ei vanhoilta ajatustavoiltaan osannut löytää.
Mistä sen tietää, mikä on elämän tarkoitus? Ei varmasti mistään. Sen voi aavistaa, silloin kun kaikki on hyvin, mutta lähelle kokonaista vastausta ei varmasti ikinä pääse.
Ps. Tiedättekö sen tunteen, kun selkää saa venyttelemällä naksautettua? Tästä fiiliksestä on kirjoittaessa nautittu, kannatti istua ja näpytellä. :D