Lentopelko
Long time, no see!
Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa kuulumisiani lentopelosta. Ihminen on aina heikko myöntämään pelkonsa, mutta olen huomannut, että niiden yli pääsemisessä auttaa niiden kohtaaminen. Se, että myönnän reilusti pelkääväni lentämistä ja mitä se minulle tekee. Ehkä se onkin enemmän mitä pelkään - hetken olen haavoittuvainen, koska minulla on pelot ovat vallassa.
Pidän itseäni kohtuullisen järjestelmällisenä ihmisenä. Siitä, että tietää minne mennään, mitä tapahtuu ja seuraava askel on minusta riippuva. Vanhemmaksi kasvaessa olen alkanut aristamaan vieraiden ihmisten kyydissä olemista autossa, kiinnittänyt enemmän huomiota bussikuskeihin (erityisesti täällä) ja valinnut useasti junan bussin sijasta, koska koen sen varmempana liikkumismuotona. Lisäksi juna on tasaisempi, mikä ei aiheuta minulle jännitystä.
Lensin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Yksin, Finnairin vanhalla koneella Lappiin. Minua jännitti kauheasti, mutta lento meni hyvin, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olen ollut koneessa aivan hukassa. En nuorena ikinä pelännyt itse lentämistä, vaan sitä mitä sitä ennen tapahtui - hyvästelin toisen puolen perheestäni pitkäksi aikaa. Ehkä tämä on ehdollistunut lentopelkoon, joka nykyään on merkittävä. Tällöin haaveilin myös olevani aikuisena lentoemäntä. Reissaavani viikottain koneessa eksoottisesta kohteesta toiseen.
Pari vuotta sitten saatoin myöntää kavereilleni pelkääväni lentämistä, viime vuonna silloin tällöin mainitsin lentoemännille. Tänä vuonna koneen oltua ilmassa kävin sanomassa lentoemoille lentokammostani, mutta nyt kesän lennoilla olen sanonut reippaasti pelkääväni. Erityisesti elokuun lennoilla (kuusi kappaletta yhteensä...) olen sanonut oikeasti pelkääväni lentämistä. Jännittäväni, kysellyt lentosäästä enkä kainostellut ilmoittaa asiasta.
Lentäessäni Helsingistä kotiin jokunen viikko sitten ilmoitin asiasta lentoemännille. He ohjasivat minut tutustumaan pilottiin koneen ohjaamoon, joka jutteli ja kertoi mistä pelko johtuu; siitä mitä olin arvellutkin. Tilanne ei ole minun hallussa. Luotan toiseen, tuntemattomaan ihmiseen. En näe eteen ja kuulen meteliä.
Lentäessäni viime viikonloppuna kuitenkin Hollantiin, kohtasin kauheaa turbulenssia. Lentoemännät usein kysyvät paikkanumeroani, mutta unohtavat kuitenkin tsekata missä istun (tämä on varmaan yksi niitä asioita mitä koulutuksessa opetetaan: "kun joku kertoo pelkäävänsä lentämistä, ole huolehtivainen ja kysy paikkanumeroa, mikä luo hetkellisen illuusion turvasta"). Tällä kertaa turbulenssi oli kuitenkin niin kova, että henkilökunta joutui istumaan myös paikoillaan. Istuin käytäväpaikalla. Mieleni teki itkeä. En pystynyt keskittymään Netflix-sarjaani, jonka olin ladannut pitämään mieleni kurissa. Tunsin vain kuinka minua ahdisti ja kone tuntui pienenevän. Kysyin ihmisiltä kuinka kauan lentoa on jäljellä, ollaanko jo melkein perillä. Vasta 20 minuuttia oli mennyt lentoa. Käytävän toisella puolella istui tyttö, joka alkoi juttelemaan. Kertoi itsekin jännittävänsä lentämistä, eli tekisin hänelle myös palveluksen, jos jatkettaisiin juttelua, ja matka menisi myös nopeammin. Ja niin me juteltiin. Hän oli matkalla ystävänsä kanssa Lontoosta kotiin Hollantiin, kehui kenkiäni ja pyysi kertomaan tarinan mistä tahansa reissustani tänä kesänä. Koneen laskeuduttua turvallisesti ja mieleni päästyä järkytyksestä, kysyin mitä hän tekee työkseen - "olen nuorisopsykologi". Olisihan se pitänyt arvata.
Mitä olen huomannut auttavan vähentämään pelon tunnetta lentäessä? Tässä oma vinkkilistani samoja fiiliksiä kokeville:
- Äitini neuvoi ajattelemaan perhetuttua, joka joutuu töiden puolesta matkustamaan paljon lentämällä. Ja hän voi hyvin, kaikki on aina ollut hyvin; "hänkin lentää viikottain ja hän on selvinnyt jokaisesta lennosta. Mäkin selviän. Mustakin tulee bisnes-ihminen."
- Myös bussit, autot ja junat tärisevät. Lentokone on suhteessa huomattavasti tasaisempi kuin muu liikenneväline
- Pilotti kertoi, että on huomattavasti todennäköisempää Lontoossa asuessa, että tubeen mennessä jotain sattuu kuin koneessa (thanks :D)
- Mahdollisimman paljon ääntä blokkaavat kuulokkeet ovat hyvät
- Syödä matkalla, sillä se kiinnittää huomiota. Kuulostaa tyhmältä, mutta on oikeasti totta!
- Juoda paljon vettä, mutta ei viiniä yksin matkustaessa
- Puhelimen peli 2048 on äärimmäisen hyvä ja kiinnittää huomiota, ja yhtäkkiä onkin jo perillä
- Netflixistä on hyvä ladata sarjoja, jotka kiinnittävät huomiota, mutta eivät ole pelottavia
- Matkustustyyny, iso huivi viltiksi ja kengät pois jalasta. Mahdollisimman mukava olo ei ala ahdistamaan ja jännitys vähenee
- Ajatus vuoristoradasta on pelottava - lentäessä tietää, että mitään pahaa ei satu. Mielessä on pyörinyt usein The Crownista lausahdus "it's just air!"
- Pilotit ovat usein harrastaneet lentämistä jo lapsesta saakka ja osaavat handlata koneen
- Sanoo reippaasti pelkäävänsä lentämistä lentohenkilökunnalle, sillä silloin ei tarvitse pitää fiilistä yksinään
- Ei varaa ikkunapaikkaa. Tämä on virhe, jonka olen vasta nyt oppinut. :-D
- Kaverini kertoi varaavansa aina paikan koneen keulasta tai aivan takaosasta mentaalisista syistä (toimii)
- Ei saa kuunnella kappaleita, joissa lauletaan menettämisestä tai lentämisestä (tai molemmista)
- Koita napata pilotilta katse keulasta kun astelet koneeseen - tämä varsinkin auttaa! Lisäksi pilotin nimen tietäminen on itselle ainakin rauhaa tuova lisäinfo. :-)
Lentäessäni kotiin Hollannista ahdistus alkoi jo bussissa matkalla kentälle. Koneeseen päästessä tuskastuneena, kulmat kurtussa kerroin lentoemännälle huolestani. Ensin hän vakuutteli, että kaikki on hyvin, lentosää on hyvä ja ohjasi istumaan. Nyökkäsin pettyneenä vastaukseen, sillä se on mitä kuuluu sanoa. Hän katsoi minua, kertoi lentäneensä jo kolme lentoa päivän aikana ja sää on ollut mitä parhain. Pyysi näyttämään missä istun. Lennon lähdettyä jatkoin elokuvan katsomista, joka oli viimeksi jäänyt kesken. Lentoemäntä tuli luokseni ja kysyi miten matkani sujuu ja jos haluaisin jotain kärrystä. Kieltäydyin kohteliaasti ja lupasin pärjätä loppumatkan kunnialla loppuun. "Haluatko suklaata? Suklaa auttaa aina, jos on huono mieli. Minun piikkiin, saat valita mitä haluat. Tulee ainakin vähän mieluisampi loppumatka."
Tavoitteenani on voittaa tämä pelko. Pikkuhiljaa. Haluan päästä Euroopan ulkopuolelle, mutta pelkoni luonteesta johtuen olen päättänyt, että ensimmäinen pitkä matka menee ykkösluokassa. Hahah, ainakin syyt törsäilyyn ovat hyvät. ;-)
Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa kuulumisiani lentopelosta. Ihminen on aina heikko myöntämään pelkonsa, mutta olen huomannut, että niiden yli pääsemisessä auttaa niiden kohtaaminen. Se, että myönnän reilusti pelkääväni lentämistä ja mitä se minulle tekee. Ehkä se onkin enemmän mitä pelkään - hetken olen haavoittuvainen, koska minulla on pelot ovat vallassa.
Pidän itseäni kohtuullisen järjestelmällisenä ihmisenä. Siitä, että tietää minne mennään, mitä tapahtuu ja seuraava askel on minusta riippuva. Vanhemmaksi kasvaessa olen alkanut aristamaan vieraiden ihmisten kyydissä olemista autossa, kiinnittänyt enemmän huomiota bussikuskeihin (erityisesti täällä) ja valinnut useasti junan bussin sijasta, koska koen sen varmempana liikkumismuotona. Lisäksi juna on tasaisempi, mikä ei aiheuta minulle jännitystä.
Lensin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Yksin, Finnairin vanhalla koneella Lappiin. Minua jännitti kauheasti, mutta lento meni hyvin, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olen ollut koneessa aivan hukassa. En nuorena ikinä pelännyt itse lentämistä, vaan sitä mitä sitä ennen tapahtui - hyvästelin toisen puolen perheestäni pitkäksi aikaa. Ehkä tämä on ehdollistunut lentopelkoon, joka nykyään on merkittävä. Tällöin haaveilin myös olevani aikuisena lentoemäntä. Reissaavani viikottain koneessa eksoottisesta kohteesta toiseen.
Pari vuotta sitten saatoin myöntää kavereilleni pelkääväni lentämistä, viime vuonna silloin tällöin mainitsin lentoemännille. Tänä vuonna koneen oltua ilmassa kävin sanomassa lentoemoille lentokammostani, mutta nyt kesän lennoilla olen sanonut reippaasti pelkääväni. Erityisesti elokuun lennoilla (kuusi kappaletta yhteensä...) olen sanonut oikeasti pelkääväni lentämistä. Jännittäväni, kysellyt lentosäästä enkä kainostellut ilmoittaa asiasta.
Lentäessäni Helsingistä kotiin jokunen viikko sitten ilmoitin asiasta lentoemännille. He ohjasivat minut tutustumaan pilottiin koneen ohjaamoon, joka jutteli ja kertoi mistä pelko johtuu; siitä mitä olin arvellutkin. Tilanne ei ole minun hallussa. Luotan toiseen, tuntemattomaan ihmiseen. En näe eteen ja kuulen meteliä.
Lentäessäni viime viikonloppuna kuitenkin Hollantiin, kohtasin kauheaa turbulenssia. Lentoemännät usein kysyvät paikkanumeroani, mutta unohtavat kuitenkin tsekata missä istun (tämä on varmaan yksi niitä asioita mitä koulutuksessa opetetaan: "kun joku kertoo pelkäävänsä lentämistä, ole huolehtivainen ja kysy paikkanumeroa, mikä luo hetkellisen illuusion turvasta"). Tällä kertaa turbulenssi oli kuitenkin niin kova, että henkilökunta joutui istumaan myös paikoillaan. Istuin käytäväpaikalla. Mieleni teki itkeä. En pystynyt keskittymään Netflix-sarjaani, jonka olin ladannut pitämään mieleni kurissa. Tunsin vain kuinka minua ahdisti ja kone tuntui pienenevän. Kysyin ihmisiltä kuinka kauan lentoa on jäljellä, ollaanko jo melkein perillä. Vasta 20 minuuttia oli mennyt lentoa. Käytävän toisella puolella istui tyttö, joka alkoi juttelemaan. Kertoi itsekin jännittävänsä lentämistä, eli tekisin hänelle myös palveluksen, jos jatkettaisiin juttelua, ja matka menisi myös nopeammin. Ja niin me juteltiin. Hän oli matkalla ystävänsä kanssa Lontoosta kotiin Hollantiin, kehui kenkiäni ja pyysi kertomaan tarinan mistä tahansa reissustani tänä kesänä. Koneen laskeuduttua turvallisesti ja mieleni päästyä järkytyksestä, kysyin mitä hän tekee työkseen - "olen nuorisopsykologi". Olisihan se pitänyt arvata.
Mitä olen huomannut auttavan vähentämään pelon tunnetta lentäessä? Tässä oma vinkkilistani samoja fiiliksiä kokeville:
- Äitini neuvoi ajattelemaan perhetuttua, joka joutuu töiden puolesta matkustamaan paljon lentämällä. Ja hän voi hyvin, kaikki on aina ollut hyvin; "hänkin lentää viikottain ja hän on selvinnyt jokaisesta lennosta. Mäkin selviän. Mustakin tulee bisnes-ihminen."
- Myös bussit, autot ja junat tärisevät. Lentokone on suhteessa huomattavasti tasaisempi kuin muu liikenneväline
- Pilotti kertoi, että on huomattavasti todennäköisempää Lontoossa asuessa, että tubeen mennessä jotain sattuu kuin koneessa (thanks :D)
- Mahdollisimman paljon ääntä blokkaavat kuulokkeet ovat hyvät
- Syödä matkalla, sillä se kiinnittää huomiota. Kuulostaa tyhmältä, mutta on oikeasti totta!
- Juoda paljon vettä, mutta ei viiniä yksin matkustaessa
- Puhelimen peli 2048 on äärimmäisen hyvä ja kiinnittää huomiota, ja yhtäkkiä onkin jo perillä
- Netflixistä on hyvä ladata sarjoja, jotka kiinnittävät huomiota, mutta eivät ole pelottavia
- Matkustustyyny, iso huivi viltiksi ja kengät pois jalasta. Mahdollisimman mukava olo ei ala ahdistamaan ja jännitys vähenee
- Ajatus vuoristoradasta on pelottava - lentäessä tietää, että mitään pahaa ei satu. Mielessä on pyörinyt usein The Crownista lausahdus "it's just air!"
- Pilotit ovat usein harrastaneet lentämistä jo lapsesta saakka ja osaavat handlata koneen
- Sanoo reippaasti pelkäävänsä lentämistä lentohenkilökunnalle, sillä silloin ei tarvitse pitää fiilistä yksinään
- Ei varaa ikkunapaikkaa. Tämä on virhe, jonka olen vasta nyt oppinut. :-D
- Kaverini kertoi varaavansa aina paikan koneen keulasta tai aivan takaosasta mentaalisista syistä (toimii)
- Ei saa kuunnella kappaleita, joissa lauletaan menettämisestä tai lentämisestä (tai molemmista)
- Koita napata pilotilta katse keulasta kun astelet koneeseen - tämä varsinkin auttaa! Lisäksi pilotin nimen tietäminen on itselle ainakin rauhaa tuova lisäinfo. :-)
Lentäessäni kotiin Hollannista ahdistus alkoi jo bussissa matkalla kentälle. Koneeseen päästessä tuskastuneena, kulmat kurtussa kerroin lentoemännälle huolestani. Ensin hän vakuutteli, että kaikki on hyvin, lentosää on hyvä ja ohjasi istumaan. Nyökkäsin pettyneenä vastaukseen, sillä se on mitä kuuluu sanoa. Hän katsoi minua, kertoi lentäneensä jo kolme lentoa päivän aikana ja sää on ollut mitä parhain. Pyysi näyttämään missä istun. Lennon lähdettyä jatkoin elokuvan katsomista, joka oli viimeksi jäänyt kesken. Lentoemäntä tuli luokseni ja kysyi miten matkani sujuu ja jos haluaisin jotain kärrystä. Kieltäydyin kohteliaasti ja lupasin pärjätä loppumatkan kunnialla loppuun. "Haluatko suklaata? Suklaa auttaa aina, jos on huono mieli. Minun piikkiin, saat valita mitä haluat. Tulee ainakin vähän mieluisampi loppumatka."
Tavoitteenani on voittaa tämä pelko. Pikkuhiljaa. Haluan päästä Euroopan ulkopuolelle, mutta pelkoni luonteesta johtuen olen päättänyt, että ensimmäinen pitkä matka menee ykkösluokassa. Hahah, ainakin syyt törsäilyyn ovat hyvät. ;-)