Klo 9:47
Nousin ic167-junaan aivan hetki sitten palatakseni Tampereelta 24H-Helsinki -reissun jälkeen. Lähdin ajoissa ystäväni luota, jotta hän saisi jäädä nukkumaan rauhassa, joten menin ostamaan aamupalaa aseman kahviosta. Kahvion ollessa täysi kävelin reippaasti laiturin penkeille istumaan ja syömään aamupalaani kaikessa rauhassa lintujen ympäröimä. Varsin mielenkiintoinen alustus, eikö? No tästä tarina se vasta alkaa!
Istuessani penkillä, levittäytyneenä laukkuineni kuin pahanenkin teini tekonahkatakki ja rokkipaita päällä ilman meikkiä, eräs nainen tuli varovaisesti kyselemään mahtuuko penkille. No tottahan toki! Nainen vaikutti mukavalle, joten varoittelin märästä penkistä vielä ja pahoittelin levittäytymistäni. Pian oikea juna saapui raiteelle, ja pääsin hyppäämään kyytiin.
Astun ovista sisään, hiljennän vauhtia ja koitan saada vasta herännyttä päätäni toimimaan. Paikka numero 13, missä on... Vanha pariskunta jäi asettautumaan paikoilleen samaan aikaan kun pysähdyn etsimään omaa paikkaani, joka sijaitsee heidän lähistöllään. Vanha mies äkäisee katsoen minua kuin oikeasti pahaista teiniä: "no oonko mä sun tiellä jotenkin?!" - jäädyn ja mutisen nolostuneena eitä. Siis mitä ihmettä juuri tapahtui.
Samankaltaiseen kohteluun olen törmännyt usein muissakin tilanteissa. Koen olevani kohtuullisen tavanomainen, usein siististi pukeutunut ja hyväkäytöksinen nuoriaikuinen. Tiedän, missä tilanteessa täytyy pahoitella omaa mokaansa, antaa tietä toiselle tai luovuttaa istumapaikka. Jos löydän kadonneet henkkarit, palautan ne poliisilaitokselle (true story). Jos joku tarvitsee puhelinta soittaakseen, voin lainata sitä ilman sen kummempaa ongelmaa. Jos bussikortin arvotilanne sallii, voin maksaa kaverin matkan hänen kortin jäätyä kotiin. Mikä tälläisessä käyttäytymisessä saa vanhemmat ihmiset kohtelemaan nuoria epäkunnioittavasti?
Tottakai ymmärrän stereotypiat, sillä itsekin kauhistelen osaa nuorista, jotka pikkuvaatteissa riekkuu ympäri maita ja mantuja. Ymmärrän hyvin, että vanhempia täytyy kunnioittaa, sillä he ovat tehneet paljon työtä sekä hyvinvointimme että Suomen eteen, erityisesti veteraanit. Mutta miksi nuoria ei tarvitsisi kunnioittaa? Me teemme myös töitä, hankimme hyviä koulutuksia ja teemme pitkiä päiviä saadaksemme hyvän työpaikan, josta saadaan hyvää palkkaa ja josta sitten maksetaan veroja, jonka avulla taataan suomalaisille jatkossakin hyvät julkiset palvelut ja lisäksi myös se vanhustenhoito. Emme tule todennäköisesti ikinä pääsemään eläkkeelle, mutta siitä huolimatta koitamme pysyä motivoituneina. Erittäin moni nuori ymmärtää, että Suomi tarvitsee uuden, tai uusia, Nokioita, jonka avulla taloutemme saadaan uuteen nousuun ja työttömyysluvut pienentymään. Keksimme jatkuvasti uusia innovointeja, kuten nyhtökaura, joka nostaisi Suomea taas ajankohtaisuuden huippumaiksi ja parantaisi vientiämme muihin maihin.
En tiedä johtuuko se Helsingistä (joojoo, just paasasin stereotypioista :D), vai ylipäätään nykyaikana ihmisten käyttäytymisestä toisiaan kohtaan. Ystävällisyys tuntemattomia ihmisiä kohtaan on ylipäätään vähentynyt, lähes kadonnut sukupuuttoon kuin jokin harvinaisuus, vaikka sen pitäisi olla itseisarvo kaikkien arjessa. Onko syypäänä kiire vai ajattelemattomuus, koska kaikkea ei voikaan googlettaa? Tämä aihe saa minut ainakin hämmentymään yhä uudelleen ja uudelleen.
Istuessani penkillä, levittäytyneenä laukkuineni kuin pahanenkin teini tekonahkatakki ja rokkipaita päällä ilman meikkiä, eräs nainen tuli varovaisesti kyselemään mahtuuko penkille. No tottahan toki! Nainen vaikutti mukavalle, joten varoittelin märästä penkistä vielä ja pahoittelin levittäytymistäni. Pian oikea juna saapui raiteelle, ja pääsin hyppäämään kyytiin.
Astun ovista sisään, hiljennän vauhtia ja koitan saada vasta herännyttä päätäni toimimaan. Paikka numero 13, missä on... Vanha pariskunta jäi asettautumaan paikoilleen samaan aikaan kun pysähdyn etsimään omaa paikkaani, joka sijaitsee heidän lähistöllään. Vanha mies äkäisee katsoen minua kuin oikeasti pahaista teiniä: "no oonko mä sun tiellä jotenkin?!" - jäädyn ja mutisen nolostuneena eitä. Siis mitä ihmettä juuri tapahtui.
Samankaltaiseen kohteluun olen törmännyt usein muissakin tilanteissa. Koen olevani kohtuullisen tavanomainen, usein siististi pukeutunut ja hyväkäytöksinen nuori
Tottakai ymmärrän stereotypiat, sillä itsekin kauhistelen osaa nuorista, jotka pikkuvaatteissa riekkuu ympäri maita ja mantuja. Ymmärrän hyvin, että vanhempia täytyy kunnioittaa, sillä he ovat tehneet paljon työtä sekä hyvinvointimme että Suomen eteen, erityisesti veteraanit. Mutta miksi nuoria ei tarvitsisi kunnioittaa? Me teemme myös töitä, hankimme hyviä koulutuksia ja teemme pitkiä päiviä saadaksemme hyvän työpaikan, josta saadaan hyvää palkkaa ja josta sitten maksetaan veroja, jonka avulla taataan suomalaisille jatkossakin hyvät julkiset palvelut ja lisäksi myös se vanhustenhoito. Emme tule todennäköisesti ikinä pääsemään eläkkeelle, mutta siitä huolimatta koitamme pysyä motivoituneina. Erittäin moni nuori ymmärtää, että Suomi tarvitsee uuden, tai uusia, Nokioita, jonka avulla taloutemme saadaan uuteen nousuun ja työttömyysluvut pienentymään. Keksimme jatkuvasti uusia innovointeja, kuten nyhtökaura, joka nostaisi Suomea taas ajankohtaisuuden huippumaiksi ja parantaisi vientiämme muihin maihin.
En tiedä johtuuko se Helsingistä (joojoo, just paasasin stereotypioista :D), vai ylipäätään nykyaikana ihmisten käyttäytymisestä toisiaan kohtaan. Ystävällisyys tuntemattomia ihmisiä kohtaan on ylipäätään vähentynyt, lähes kadonnut sukupuuttoon kuin jokin harvinaisuus, vaikka sen pitäisi olla itseisarvo kaikkien arjessa. Onko syypäänä kiire vai ajattelemattomuus, koska kaikkea ei voikaan googlettaa? Tämä aihe saa minut ainakin hämmentymään yhä uudelleen ja uudelleen.